keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sata kirjaa



Eri tahot ovat tehneet erilaisia listoja kirjoista, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaa, tai listoja, joihin voi merkitä, mitkä listan kirjoista on lukenut. Näitä listoja on kiertänyt facebookissakin, mutta laitanpa nyt yhden tällaisen listan tähän. Tämä lista on julkaistu (ainakin) Keskisuomalainen - lehdessä. kopioin tämän Lasiksen blogista. Ohjeen mukaan pitää lihavoida luetut ja kursivoida osittain luetut kirjat.


Minä lihavoin sinisellä kirjat, jotka olen varmasti lukenut kokonaan ennen tämän blogin kirjoittamista, ja kursivoin ne, jotka olen lukenut osittain tai lyhennelmänä tai jotka olen nähnyt elokuvana ja/tai joista en muista varmaksi, olenko (myös) lukenut. Joistain kirjoista olen lukenut ja kuullut niin paljon, että kirjan tarina on tuttu, mutta en muista varmaksi, olenko lukenut kirjan, vai onko sitä esim. käsitelty niin perusteellisesti koulussa tai opinnoissa aikoinaan, että se tuntuu luetulta.

En aseta mitään tavoitetta sille, koska nämä saan luetuksi. Jatkossa lihavoin ilman värjäystä ne, jotka luen ja lisään myös päivämäärän kirjan nimen jälkeen. Samoin lisään päivämäärän sinisellä kirjoitetun kirjan jälkeen, jos satun lukemaan sellaisen uudestaan. Kursivoidut kirjat muuttuvat lihavoiduksi, jos luen ne tämän jälkeen.

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter –sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günter Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pienirunotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut Ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Sinisiä eli ennen 19.3.2014 kokonaan luettuja: 36
Mustia lihavoituja eli 19.3.2014 jälkeen luettuja:
Kokonaan luettuja siis yhteensä: 36
Kursivoituja 14 (19.3.2014)



Waltarin kirjoista olen lukenut useita, mutta jostain syystä Sinuhe on jäänyt lukematta. Tuntematon sotilas ja Seitsemän veljestä luettiin lukiossa - perusteellisesti pistokokeiden kera. Samoin Kalevalaa luettiin melkoisesti koulussa, mutta tuskin kokonaan. Myös Havukka-ahon ajattelija ja Vuonna 1984 kuuluvat koulussa luettuihin kirjoihin. Täällä Pohjantähden alla olen nähnyt elokuvana, mutta en muista lukeneeni, en ainakaan kaikkia osia. Lokki Joonatanin olen lukenut moneenkin kertaa

(Ainakin) seuraavista sarjoista olen lukenut kaikki osat:

Peppi Pitkätossu (ja lähes kaikki muutkin Astrid Lindgrenin kirjat),
Viisikko (myös Salaisuus-sarja ja SOS-sarja)
Muumit
Narnia
Harry Potter
Asterix
Tintti 
Louis M. Alcottin tyttökirjat, samoin tämän lista ulkopuolelta Anni Swanin ja Mary Marckin tyttökirjat
Untine-Auelin Maan lapset
Isä Camillot 

Listassa on useita kirjailijoita, joiden teoksista olen lukenut suuren osan. Muutama sellainenkin oli, että mainittu kirja on jäänyt lukematta, vaikka olen lukenut kirjailijan muita teoksia. Joitakin listan kirjoista on hyllyssäni odottamassa lukuvuoroa. Tällä hetkellä on bookcrossingissa menossa pari haastetta, joita luen - ja haasteita tulee aina uusia... Mutta täytyypä nyt yrittää lukea näitäkin, sillä tässä listassa on useita kirjoja, joita olen aikonut lukea, mutta aina ne ovat vain jääneet muiden jalkoihin.

Hah. Haastanpa Liinuskaisen lukemaan näitä kirjoja myös! Voit sitten haastaa taas jonkun muun. Mutta ei millään kilpailuajatuksella, vaan ihan omaan tahtiin.




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Tossuja ja patalappuja

Tossut 

Virkkasin jo viime vuoden puolella kahdet "tennarit", ensin itselleni ja sitten joululahjaksi siskolleni. Ennen joulua en niitä halunnut täällä esitellä :) Ja joulun jälkeen unohdin.
(Ohje, jota jonkin verran sovelsin, on Harakan aarteista )


Patalaput

Tammikuussa virkkasin siskolleni samanlaisen Lakupekka-pannulapun, joita tein viime kesänä kaksi.
(Ohje touhumaan sivulta )



Helmikuussa lainasin kirjastosta Jaana Vehkasalon kirjan Patalappuja à la carte. Siinä olikin monta mukavaa pannulappuideaa. Yhden helpon niistä olen virkannut, muitakin on suunnitelmissa.












Pusero

Huomasin kuvia katsoessani, että "ikuisuusprojektini" on jäänyt myös bloggaamatta. Ostin jo muutama vuosi sitten (2008?) Latviasta lankaa, johon ihastuin, kun sen kaupan ikkunassa näin. Valitettavasti lankaa oli niin vähän, että siitä en puseroa saisi. Päätin kuitenkin ostaa ne kerät, mitä kaupassa oli, ja etsiä pariksi sopivan langan Suomessa. Parin etsiminen venyi. Lopulta sitten jossain vaiheessa löysin juuri sopivan paksuista ja aivan oikean sävyistä valkoista lankaa.

Aloitin puseron neulomisen joskus syksyllä 2012. Jostain syystä en sitä silloin saanut valmiiksi ja kesällä KYHäily vei kaiken ajan. Elokuussa jatkoin sitten tämän puseron neulomista - ja alkusyksyn aikana purin, neuloin, purin, neuloin, purin, neuloin puseron yläosaa. Ongelma oli sama kuin KYHäilyssä tekemässäni puserossa: laskin raglan-kavennukset väärin ja kaula-aukkoon jäi liikaa silmukoita.


Lopulta päätin, että pusero saa kelvata. Olen käyttänyt tätä puseroa tänä talvena enemmän kuin mitään muuta. Silti edelleen mietin, purkaisinko sekä hihojen että kauluksen resorit - hihojen siksi, että pidän hiukan pidemmistä hihoista kuin tässä nyt on, ja kauluksen siksi, että tahtoisin siitä hiukan tiukemman. Jos vaikka kokeilisi joustavaa resorilankaa kaulukseen tuon puserolangan lisäksi. Sekä valkoista että värikästä lankaa on jäljellä, joten korjaukset voisin hyvin tehdä.

Neulerenkaat

Niin - ja neuleisiin liittyy sekin, että tammi-helmikuun vaihteessa katselin kaupoissa neulerenkaita. Havaitsin, että hintavaihtelu on luvattoman suurta - jopa aivan samanlaisissa pakkauksissa. Edullisimman löydettyäni menin ostamaan renkaita - mutta nepä olivatkin loppuneet.Tein sitten samaan liikkeseen verkossa tilauksen, että olisin varaajalistalla. Kuukauden verran renkaita jouduin odottelemaan, mutta nyt olen ne saanut.


Erillisen sukkarenkaankin olen ostanut. Vielä en ole aloittanut mitään työtä renkailla, mutta netistä olen katsellut ideoita. Ensimmäisten kokeilujen perusteella en pidä metallipiikkisestä sukkarenkaasta niin paljon kuin näistä muovirenkaista. Kunhan teen näillä oikeasti jotakin, niin yritän raportoida kokemuksia.