perjantai 2. elokuuta 2013

Onko elämää KYHin jälkeen?

KYHäilyt on kyhäilty ja kuvittelin, että tässä en nyt hetkeen tee käsitöitä. Keväällä aloitin kirjahyllyn siivouksen ja järjestämisen samalla kun siirsin kirjahyllyjä (ja sen myötä muitakin huonekaluja) uuteen paikkaan. Itse asiassa siirto alkoi siitä, että akvaario piti saada paikkaan, johon paistaisi aurinko kaikkein vähiten. Ja sen takia piti siirtää yhtä hyllyä, ja sen takia sitten - no, kyllähän te tiedätte. Harvassa asunnossa siirretään mitään isoa uuteen paikkaan ilman, että se aiheuttaa siirtoja lähes kaikelle muullekin.

Kirjahyllyprojekti jäi keväällä kesken, koska a) uusi sisustus ei tuntunut hyvältä ja b) KYH vaati aikaa. KYH tuli valmiiksi, ja tartuin siis taas kirjoihin. Tyhjensin lähes 30 hyllymetriä kirjoja lattialle. Siirsin yhden 50 cm leveän hyllyn seinältä A seinälle C ja metrin leveän hyllyn seinältä B seinälle A ja toisen metrin hyllyn seinältä B seinälle C ja kaksi 80 sentin hyllyä seinällä C vaihtoivat keskenään paikkaa tukiristikoiden takia ja... Joo. Sitten aloin sijoitella kirjoja takaisin hyllyihin. Toivottavasti naapurit eivät aivan hirveästi kärsineet, kun yöaikaan välillä jokin kirja kolahti lattiallekin. (Ja kesken tämä projekti on edelleenkin, mutta lattialla mahtuu kulkemaan. Reilusti yli puolet kirjoista on taas hyllyissä, mutta ei välttämättä järjestyksessä.)





Seuraavana iltana teki mieli katsoa yksi leffa, kun niitä on pino KYHin oheistoiminnoksi kirjastosta lainattu ja osa edelleen katsomatta. Mutta kas kummaa - tuntui OUDOLTA katsoa leffaa ilman käsityötä! Niinpä hain huovutetusta pannulapusta ylijääneen Huopasen ja kasin virkkuukoukun...

(Joo, kyllä, puhelin on ajalta kirves ja vasara - mutta se toimii!)

Hetken epäilytti, onko kotelo liian suuri, mutta 40% pitäisi huovutuksessa kutistua. Vastoin ohjetta en huovuttanut koneessa, vaan ihan perinteisesti lavuaarissa käsin hangaten, vanuttaen ja vaivaten mäntysuovan, kuuman ja kylmän veden kanssa. Leveyssuunnassa kotelo kutistuikin koko lailla sopivan määrän - puhelin mahtuu mukavasti koteloon mutta ei pyöri siellä. Pituussuunnassa työ kutistui selvästi vähemmän. Pussi jäi sen verran pitkäksi, että luultavasti lyhennän sitä saksilla ja ompelen pykäpistoilla reunan.


2 kommenttia:

  1. Onko sulla divari vai miksi kirjoja on noin paljon???
    Toi puhelinmalli on kaikkein paras! Harmittaa, kun meiltä on menneet ne kaikki rikki. Olemme miehen kanssa sitä sukupolvea, että puhelin on puhumista varten, no, joskus myös tekstaamista. Mutta ei nettiä tai pelaamista varten. ;D

    VastaaPoista
  2. Ne on ihan omia kirjojani.
    Ja kyllä, puhelin on puhumista ja tekstausta varten. Eikä tuota tarvitse jatkuvasti päivittää kuten nykyisiä laitteita.

    VastaaPoista